sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Nuoret kertovat, miksi kirjat eivät kiinnosta

Joka viides peruskoulun päättävä poika ei osaa kirjoittaa työhakemusta, joka kahdeksas 15-vuotias poika ei osaa lukea kunnolla. PISA-tuloksen putoavat, ja Suomen maine lukemisen mallimaana on uhattuna. Nämä uutiset ovat saaneet vipinää toimittajiin, tutkijoihin ja opettajiin. Keinoja lukemisen lisäämiseksi etsitään kuumeisesti. Hyvä niin, suuntaus on huolestuttava ja se pitää kyetä muuttamaan. Muutosta ei kuitenkaan saada aikaa aikuisten voimin. Ensin pitää ymmärtää, miksi nuoret eivät lue. Pitää myös ymmärtää, että nuoret kyllä lukevat - eivät vaan aina sillä tavalla kuin aikuiset odottavat ja haluavat.

Päätin tutkia asiaa. Esitin kysymyksen ”Miksi nuoret eivät lue?” joukolle asiantuntijoita eli omille yhdeksäsluokkalaisilleni. Heistä juuri kukaan ei lue. Siis kirjoja. Ei koskaan. Useimmat kertovat rehellisesti, että eivät ole koko kouluaikanaan lukeneet yhtään kirjaa. ”Ei huvita”, ”Lukeminen on kuin rangaistus”, ”Haloo, nyt on 2017, miksi pitäis lukee jotain kirjoja?”

Näytin oppilaille Mikael Gabrielin videon WORD, ja luimme Yle uutisten jutun nuorten sanavarastojen eroista. Sen jälkeen oppilaat ryhtyivät töihin ryhmissä. He miettivät vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

1.       Miksi nuoret eivät lue?
2.       Mitä nuoret lukevat?
3.       Mitä te itse haluaisitte lukea? Milloin? Miten? Kenen kanssa?

Tässä kirjoituksessa keskityn ruotimaan oppilaiden vastauksia ensimmäiseen kysymykseen. Sain käsittämättömän pitkän listan syitä siihen, miksi nuoret eivät lue. Alla oleva käsitekartta (lupa julkaisuun on) summaa hienosti keskustelua luokassa.


”Lukeminen on noloa”. Tämä särähti korvaani, ja jututin nuorisoa vähän lisää. Monien nuorten mielestä kirjojen lukeminen on ”hikkejen” hommaa. Kaveripiirissä ei voisi kertoa lukevansa kirjoja, se leimaisi hikariksi. Kirjoja lukevat vain tyypit, jotka saavat kokeista kiitettäviä. Mietimme, miksi näin on. ”No, kun ne lukee niitä kirjoja, niin ne osaa ja saa kiitettäviä”. Syy-seuraussuhteesta ollaan jyvällä, mutta kavereiden mielipide ratkaisee. Kun sosiaalinen ympäristö ei kannusta lukemiseen, nuori ei voi ottaa riskiä olla erilainen; asema omassa porukassa on liian tärkeä riskeerattavaksi.

Monen nuoren mielestä älypuhelin korvaa kirjan. Sieltä löytyy tapa viettää vapaa-aikaa, sieltä löytyvät kaverit, keskustelunaiheet ja uutiset. Youtube ja nettilehdet välittävät tietoa ja viihdyttävät, kaverit jakavat jatkuvasti omia kuulumisiaan ja mielenkiintoista sisältöä somen eri kanavien (erityisesti Snapchatin) kautta. Nuoret siis lukevat, mutta eivät perinteisiä kirjoja. Kirja ei oppilaiden mielestä pysty kilpailemaan sosiaalisen median ja netin kanssa. Lukeminen veisi liikaa aikaa, mikä olisi pois kavereiden kanssa vietetystä ajasta. Puhelinta käytetään mielellään silloin, kun lojutaan omassa sängyssä. Kirjaa ei kuitenkaan lueta siitä syystä, että ”nuoret ei jaksa istua paikallaan”. Puhelin ja tietokone siis mielletään toiminnaksi, kun taas kirjan lukeminen on paikallaan istumista, johon ”ei riitä kärsivällisyys”.

Kaikki ryhmät olivat miettineet elokuvan asemaa kirjan syrjäyttäjänä. Useimmat nuoria kiinnostavat kirjat filmatisoidaan, ja nuoret katsovat mieluummin tarinan elokuvan muodossa. Kuvallinen kerronta syrjäyttää kirjallista.

Ryhmä poikia mietti perinteisen lukemisen ja pelaamisen eroja. Pelaaminen nähdään sosiaalisempana toimintana kuin lukeminen, pelejä kun pelataan verkon kautta yhdessä. Pelaaminen on myös palkitsevaa, palkinnot koukuttavat ja motivoivat. Mietimme, mikä kirjan lukemisessa voisi palkita. Auttaisiko, jos mummo antaisi palkkion jokaisesta luetusta kirjasta? Oppilaat muistuttivat myös siitä, että pelatessa saat itse vaikuttaa tapahtumiin, kirjan tapahtumat päättää kirjailija. Pitäisikö kirjoista siis tehdä vuorovaikutteisia?

”Ei tiedä mitä lukea, eikä uskalla kysyä”. Tässä löytyy aikuiselle paikka olla avuksi. Oma lähikirjastomme on suhtautunut ihanasti luokkani nuoriin, joille kirjastossa käyminen ei ole tuttua eikä sopivien kirjojen löytäminen helppoa. Kirjastovirkailijat tekevät syksyllä oppilailleni uudet kirjastokortit, nollaavat vanhat maksut (joiden takia nuori ei ole uskaltanut kenties vuosiin tulla kirjastoon) ja valmistelevat monta pöydällistä nuoria kiinnostavia kirjoja, joita he myös esittelevät. Jokaiselle oppilaalle etsitään jotain kiinnostavaa luettavaa, ketään ei koskaan pakoteta lukemaan mitään tiettyä kirjaa. Harjoittelemme kirjojen, äänikirjojen tai elokuvien lainaamista ja palauttamista, niin että nuori tietää jatkossakin, miten kirjastossa toimitaan.

Keskustelu nuorten kanssa avasi silmiäni ja laajensi ymmärrystäni siitä, miksi nuoret on vaikea houkutella kirjojen ääreen. Ratkaisun avaimia en silti vielä löytänyt. Kysyin myös oman 17-vuotiaan poikani mielipidettä asiaan. Hän totesi, ettei itsekään lukisi, jolleivät opettajavanhemmat häntä siihen pakottaisi (!). Hän kertoi, etteivät kirjat useinkaan tempaise häntä mukaansa, vaan hän kokee lukemisen, jos ei nyt varsinaisena pakkopullana, niin kuitenkin hieman rasittavana suorittamisena. ”Kirjat vaan on niin hitaita”. Vastaus jäi soimaan päähäni, siinäkö se on?

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Ilmiönä työ - monialaista opiskelua jopo-luokalla



Uudessa opetussuunnitelmassa ovat keskeisessä osassa laaja-alaisen osaamisen taidot. Ne ovat taitoja, tietoja, arvoja ja asenteita, joiden avulla nuori pärjää elämässään. Laaja-alainen osaaminen rakentuu läpi koko kouluajan. Opettajana mietin usein, kuinka saada laaja-alaisen osaamisen tavoitteet nivottua osaksi oppimista niin, että oppilas hahmottaa, mistä on kysymys. Ilmiöoppiminen tarjoaa tähän luontevan mahdollisuuden. 

Jopo-opettajana olen yläkoulun opettajaksi etuoikeutettu, en ole riippuvainen oppituntien ajoista enkä rajoista. Opetan luokalleni montaa ainetta, joten pystyn rakentamaan ilmiön oman opetukseni sisälle. Yhteistyötä ja ideoiden pallottelua kollegoiden kanssa toki kaipaan, ja siksi pyysinkin opinto-ohjaajaa ja fysiikan opettajaa suunnittelemaan ja toteuttamaan ilmiötä kanssani. 

Työssäoppimisen ja yhteishaun välille sijoittui luontevasti kolmen viikon pätkä, johon valitsin opetussuunnitelmasta aiheeksi työn ja työelämätaidot. Suunnittelimme ilmiötä oppilaiden kanssa yhdessä. Oppilaat miettivät ryhmissä vastauksia seuraaviin kysymyksiin: 

1. Mihin oppiaineisiin sopii aiheeksi työ? Millä tavalla?  
2. Mitkä aiheet (liittyen työhön) teitä kiinnostavat erityisesti?  
3. Millä tavoilla niitä olisi mielenkiintoista opiskella?  
4. Mitä tuotoksia aiheista voisi tulla?  
5. Miten tehtyjä juttuja ja työskentelyä voitaisiin arvioida?  
6. Mitä työelämän taitoja (esim. tet-jaksolla opittuja asioita) voitaisiin ilmiöjaksolla tehostetusti soveltaa koulutyöhön?  

Aluksi kysymykset herättivät hämmennystä. Oman oppimisen suunnittelua pitää ensin harjoitella, mutta pian päästiin vauhtiin. Oppiaineista valitsimme mukaan yhteiskuntaopin, työkurssin, äidinkielen, opon, ruotsin, englannin, fysiikan ja maantiedon. Oppilaita kiinnostivat eniten työnhakeminen, palkkausasiat ja yrittäjyys. He halusivat opiskella ryhmissä, keskustella asioista yhdessä ja tehdä pieniä esityksiä. Pieneksi yllätyksekseni oppilaat toivoivat jakson arvioinniksi koetta. Myös esitysten arviointi ja itsearviointi koettiin tärkeäksi.  

Loimme kaikille O365-kansion ilmiön parissa työskentelyä varten. Oppilaat saivat myös perinteiset pahviportfoliot. Aluksi keräsimme kansioihin juuri päättyneen tet-jakson palautteet ja tehtävät, myöhemmin kaikki paperilla olevat ryhmätyöt ja monisteet. 

Oppilaat tekivät PowerPoint- esityksen Suomen elinkeinorakenteesta, kirjoittivat työhakemuksen ja CV:n sekä suomeksi että englanniksi, harjoittelivat työssä tarvittavia sanoja ja fraaseja vierailla kielillä, tutkivat työtä fysiikan näkökulmasta, kävivät läpi työaikalainsäädäntöä ja nuoren työntekijän asemaa työelämässä. Opo-tunnilla tehtiin hissipuhe työnantajalle (Samalle viivalle -hankkeen mallilla)Työnhakua harjoittelimme roolipelin avulla. Teemme vielä videotyöhakemukset ja laadimme ensi vuoden jopo-luokkalaisille työnhaun QR-rastiradan. Näiden tehtävien avulla myös arvioimme ilmiöjaksolla opittua. 

Olemme mukana yläkoulun Yrityskylässä, ja liitimme Yrityskylä-oppitunnit osaksi ilmiöoppimista. Nämä tunnit olivat todellinen menestys. Yrityskylän tehtävät motivoivat lähes kaikkia oppilailta toimimaan ryhmissä. Opettajan jakamat mainepisteet toivat ylimääräisen panoksen työskentelyyn. Kahoot-kyselyistä ja pelillisyydestä pidettiin kovasti. 

Yritimme myös siirtää tetissä harjoiteltuja työelämätaitoja ja kohteliasta käyttäytymistä kouluelämään, ja keskustelimme tästä aiheesta paljon yhdessä. Luokan sisäisiä ristiriitoja ratkottaessa usein kuultu argumentti olikin jakson lopulla: ”Et sää töissäkään vois noin sanoo kenellekään!”. 
  
Lopputestin toteutimme O365-paketissa olevalla Forms-kyselytyökalulla. Testi toimi hyvin, ja liitin siihen mukaan pienen fiiliskyselyn ilmiöoppimisesta. Testissä piti myös kirjoittaa työhakemus ja lähettää se yhdessä CV:n kanssa sähköpostin liitteenä minulle. Tätä olimme harjoitelleet aiemmin, koska sähköpostin käyttö ei ole oppilaille kovinkaan tuttua. Itsearvioinnin teemme hieman myöhemmin, mutta jo nyt sain eräältä oppilaalta WhatsApp-viestin, jossa hän kertoi, että ”toi työilmiö oli ensimmäinen järkevä asia, mitä koulussa on opiskeltu”. Tulkitsin tuota melko vapaasti niin, että taisimme onnistua!